Projektin lopputuloksena pitäisi syntyä kahden vuoden päästä tällainen menopeli – tosin seitsemän kertaa pienempänä. Kuvassa F2007 Ferrarin myymälässä Roomassa elokuussa 2008.

Fiilikset ovat mitä mainioimmat, sillä kirjoitan tätä sopivasti juuri tämän vuotisen Span GP:n ja Kimi Räikkösen neljännen Ardennien suurhyökkäyksen jälkitunnelmissa. Mikä olisikaan parempi ajankohta aloittaa tämän Kimin parin vuoden takaisen mestaruusauton pienoismallin rakentamisesta kertova blogi.

Mahdollisuus tähän projektiin tarjoutui minulle ikään kuin sattumalta. Minua lähestyttiin auton markkinointia hoitavan yrityksen toimesta, koska ylläpidän Pienoismallit.netiä, joka on suomalaisille staattisten pienoismallien harrastajille suunnattu verkkopalvelu. Radio-ohjattavat laitteet eivät kuulu kyseisen sivuston aihepiiriin, eivätkä ne ole varsinaisesti itseänikään liiemmälti milloinkaan kiinnostaneet.

F1-fanina tartuin kuitenkin empimättä tarjottuun tilaisuuteen, sillä opin aina mielelläni uutta ja mahdollisuus laajentaa mallailuharrastustani liikkuvien pienoislaitteiden maailmaan tuntui mielenkiintoiselta.

Olen tottunut työskentelemään pääasiassa 1:35…1:72 mittakaavojen parissa, enkä projektiin suostuessani tullut ajatelleeksi kuinka valtavan iso 1:7 skaalan auto on. Pituutta sillä on lähes 70 cm, kun taas mallailuhuoneeni työpöytä on kooltaan vain 100×60 cm ja siinä pitäisi mahtua tekemään paljon muutakin. Onneksi työpaikallani on runsaasti ylimääräistä tilaa, eikä auton kasaaminen ei vaatine juurikaan erikoistyökaluja, joten käytännön toimet hoidan ainakin aluksi toimistolla ennen kuin mahdollisesti löydän jonkin paremman paikan.

Olen käynyt auton kotisivuilla tutustumassa siihen mitä tuleman pitää. Kokonaisuutta on kuitenkin vaikea hahmottaa, koska en tiedä mitä osia missäkin vaiheessa on luvassa tai kuinka paljon työtä ja aikaa todellisuudessa vaaditaan. Lehden toisen numeron mukana pitäisi tulla räjäytyskuva koko autosta, joten se varmasti helpottanee hahmottamista.

Olin ennakkoon kuvitellut, että kyseessä olisi lähinnä osien ruuvailua yhteen, mutta aivan niin helpolla ei pääse, sillä ilmeisesti kori tai korin osat toimitetaan läpinäkyvästä polykarbonaattimuovista (pc) tyhjiömuovattuina paloina, jotka tulee itse saksia irti ja viimeistellä – sekä tietysti maalata. Pc-korien maalaamisesta tiedän kuitenkin sen verran, että se on melkoisen helppoa, koska läpinäkyvä muovi maalataan sisäpuolelta, jolloin ulkopinta saa kiiltonsa ja tasaisuutensa muovista, eikä sisäpuolelle jäävän varsinaisen maalipinnan laadusta tarvitse juurikaan välittää. Ainakin Tamiyalta löytyy ihan kelpo valikoima polykarbonaattimaalia, joten käytän varmaankin niitä. Käytän spray-maalia, jos sopiva Ferrarin punainen sävy löytyy tai sitten sekoitan sävyn itse ja maalaan kynäruiskulla.

Muutoin auton kokoon saaminen vaikuttaisi melko yksinkertaiselta, sillä tarvittaviksi työkaluiksi mainitaan vain muutama ruuvitaltta, sivuleikkurit ja kärkipihdit sekä veitsi ja pikaliimaa.

Vaikka kokoaminen ei rakettitiedettä olisikaan, vaikuttaa rc-autojen muu tekniikka juuri sellaiselta näin asiaan vihkiytymättömälle. Etenkin polttomoottorin oikeaoppinen käyttö vaatinee tarkkaa tutkimista ennen hutkimista, jotta en heti ensialkuun rikkoisi kallista lelua.

Tässä vaiheessa minulle on vielä epäselvää, kuinka paljon lisähankintoja lehtien mukana tulevien osien lisäksi tarvitsee tehdä, jotta auton saa käyttökuntoon. Kallein yksittäinen hankinta olisi varmastikin radio-ohjain, mutta koska minulle jokainen numero tulee tilattuna, tulee ohjain ilmaisena tilaajaetuna kolmannen lehden mukana. Onneksi radio-ohjattaviin laitteisiin erikoistunut liike löytyy puolen tunnin bussimatkan päästä ja sieltä saanen puuttuvia lisätarvikkeita kuten polttoainetta ja öljyä sun muuta tarpeellista, mitä en osaa vielä kuvitellakaan. Jos sormi menee suuhun, saanen varmasti asiantuntevaa apua esimerkiksi RC-harrastus.com-sivustolta.

Näillä miettein ja eväin siis eteenpäin. Seuraavassa kirjoituksessa esittelenkin jo ensimmäisen lehden sekä sen mukana tulevat komponentit ja muut sälät.