Ensimmäinen numero toimitetaan melko tukevaan aaltopahvilaatikkoon pakattuna. Laatikolla on kokoa noin 37x29x5 cm ja se pitää sisällään lehden, DVD-levyn, ison julisteen sekä ensimmäiset osat.
Osia on kuusi ja ne on tarkoitettu näyttelykorin etusiiven kokoamiseen. Sarjan mukana tulee siis kaksi erillistä koria. Näyttävämpi, mutta herkemmin vaurioituva ns. näyttelykori mallin staattista esittelyä varten sekä varsinaiseen ajokäyttöön tarkoitettu kestävämpi, mutta ilmeisesti yksityiskohdiltaan köyhempi kori.

Myyntipakkaus.
Laatikon kansi aukeaa, joten sen sisältöön on helppo käydä tutustumassa irtonumeroita myyvissä liikkeissä. Ja niitä liikkeitähän riittää. Mallia tuntuu löytyvän lähestulkoon jokaisesta kaupasta ja kun tv-mainontakin on hyvin aktiivista ei homma kaatune ainakaan liian vähäiseen markkinointiin. Toivottavasti mainonta myös jatkuu hyvällä huomioarvolla.

Pakkaus avattuna.
Osat on pakattu paksun taustapahvin ja tukevan läpinäkyvän muovin väliin. Varsinaisten siiven osien lisäksi mukana tulee kaksi ruuvia, jotka on tarkoitettu käytettäväksi myöhemmässä vaiheessa kun etusiipi kiinnitetään auton nokalle. Lisäksi mukana tulee Alice-sponsorilogot siirtokuvina.

Ensimmäisen numeron mukana tulevat osat.
Itse lehdessä on vain kuusi sivua ja se on sen vuoksi hienoinen pettymys. Alussa on kahden sivun mittainen aloitus Ferrarin F1-kautta 2007 käsittelevään jatkoartikkeliin. Lopussa on kaksi sivua, joissa käydään läpi etusiiven kasaaminen selkeiden kuvien avulla. Lisäksi lehdessä on niin ikään kahden sivun mittainen melko pintapuoliseksi raapaisuksi jäävä artikkeli erilaisista muoviliimoista. Lehti on kuitenkin mukavan selkeästi taitettu ja miellyttää silmää, mutta olisin toivonut kuitenkin enemmän sisältöä.
DVD-levyltä löytyy vajaan neljän minuutin kestoinen auton esittelyvideo, yksityskohtaiset rakennusohjeet kuudelle eri osakokonaisuudelle (etu- ja taka-akseli, vaihteisto, moottori, elektroniset osat sekä renkaat ja kori), autokouluosio, jossa opetetaan auton oikeaoppiseen käyttöön sekä galleria, jossa on runsaasti still-kuvia autosta ja sen osista.

Lehden sisältö jää melko suppeaksi.

Mukana tulee myös noin 60x80 cm juliste.
Etusiiven kasaaminen on sinällään hyvin yksinkertaista. Yhteenliimattavia pintoja on neljä ja osien sovitteet ovat melko hyvät. Liimana käytin Revell Contacta Professional -polystyreeniliimaa, jonka nokassa on kätevä ohut metalliputki helpottamassa liiman annostelua. Tällaisten liimojen toiminta perustuu siihen, että liiman seassa oleva liuotin sulattaa muovipinnat yhteen, jolloin saumasta tulee todella kestävä.
Harmillisesti etusiiven sivuosat on maalattu myös liimapintojen kohdalta, joten maali kannattaa rapsuttaa irti niistä kohdin. Muutoin saumasta ei tule yhtä kestävä, koska liima ei välttämättä sulata maalia kokonaan. Tai vaikka sulattaisikin, heikentää sulanut maali liimasauman kestävyyttä aina jossain määrin. Maalin rapsuttelu onnistuu helposti terävällä askarteluveitsellä.
Jos maalien irtirapsuttaminen ei innosta, on kaksikomponenttinen epoksiliima hyvä vaihtoehto muoviliimoille. Se kuivuu nopeasti ja saumasta tulee kestävä. Vaikka pikaliimaa suositellaankin, ei se ole mielestäni paras mahdollinen vaihtoehto, koska liitos ei ole kovin elastinen eikä kestä iskuja yhtä hyvin. Toisaalta tämän näyttelysiiven ei ole tarkoitus kovin kovaa käsittelyä kestääkään, joten se ei useimmissa tapauksissa ole todellinen ongelma.
Liimattavien siivenosien lisäksi mukana tuli myös kaksi pientä ilmanohjainta, jotka kiinnitetään vasta myöhemmässä vaiheessa. Ruuveja en kiinnittänyt vielä tässä vaiheessa, koska niille ei ole vielä mitään todellista käyttöäkään. Sivuosiin tulevat Alice-siirtokuvatkin jätin toistaiseksi pois ja lisään ne mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa.
Aikaa etusiiven liimaamiseen menee vain muutama minuutti, joten aloitus on pehmeä. Jatkossa on luvassa varmasti hieman monimutkaisempaakin puuhastelua.

Etusiipi kasattuna. Kuvassa on mukana myös liimaukseen käyttämäni Revell Contacta -neulaliima
Tilaajille luvattua Ferrari-avaimenperää ei tämän ensimmäisen numeron mukana tullut. Eipä minulla olisi sille tosin käyttöäkään ollut, joten se ei jää kaivelemaan. Toisena tilaajalahjana luvattua t-paitaakaan en juuri kaipaile (mistä ne minun kokoni tietäisivät?), mutta kolmanneksi luvattu radio-ohjauslaite olisi kuitenkin mukava saada.
Näiden kohtalo selvinnee pian, sillä tämän ensimmäisen numeron läpikäynti jäi minulta niin viime hetkeen, että itse asiassa jo tänään pitäisi ilmestyä toinen numero, jonka yhteydessä minulle luvattiin myös kolmannenkin numeron saapuvan.